”No kun mulla on tämä kamala heikkous. Mun pitää vaan jotenkin oppia peittämään tää herkkyys, mun pitää kovettaa itseni. En mä pärjää muuten!” Näin jutteli ystäväni minulle kävelyllä ollessamme ja tiesin vallan mainiosti, mitä hän tarkoitti.
Kamala heikkous
Herkkyys alkaa tuntua taakalta, jos uskoo, että se on vika, jotenkin väärin. Vuosien ajan esitin kovaa ja vahvaa töissä ja olin tyytyväinen, kun joku sanoi minun olevan pelottava. Pelkäsin kuollakseni, etten kelpaa sellaisena kuin olen. Joskus kun yritin tuoda herkkyyttäni varovaisesti esille, sille naurettiin tai se tyrmättiin. Tämän kokeminen tietysti vahvisti uskomustani siitä, etten ole oikeanlainen herkkänä ja että herkkyyteni on kamala heikkous. Silloin häpesin ja päättelin, että on parempi peittää tunteet ja olla viileä, teräksenkova, aina rempseä ja energinen, dynaaminen ja voimainsa tunnossa. Ja kyllähän minä siinä onnistuin, vuosia näyttelin oscarin arvoisesti.
Hätääntynyt herkkis
Hädissäni lisäsin jyrkkyyttäni, ettei herkkyys pääsisi putkahtamaan esille. Jyrkkis onkin usein vain hätääntynyt herkkis. Kyllä minä yritin kovettaa itseni, painaa herkkyyteni syvälle piiloon. Esitin niin hyvin, että lopulta uskoin itsekin. Samalla etäännyin kuitenkin itsestäni, enkä lopulta enää tunnistanut itseäni ollenkaan – en tiennyt, kuka olin. Sen jotenkin muistin, etten oikeasti ole kova ja pelottava, kaikkivoipa ja yksin pärjäävä. Olin hukannut itseni kuvitelmiin siitä, millaisena uskoin kelpaavani. Ajauduin äijäksi äijien joukkoon, kadotin naisellisuuteni, kadotin minut. Ristiriita oli hillitön ja kuluttava. Herkkyytensä sivuun sysääminen on sairastuttavaa, ja toisaalta sen kanssa eläminen eheyttävää ja voimaannuttavaa.
Kukoistuksen energiaa
Työelämä tukee parhaimmillaan moninaisuutta ja erilaisuutta, ja antaa kaikkien olla omia itsejään – ihan aidosti. Missään muussa ei olekaan mitään järkeä, sillä teeskentely on hukkaan heitettyä energiaa. Jos energia kuluu oman persoonan peittelyyn, se on pois siitä, että olisin vapaasti oma ihana minäni, mikä antaa energiaa paitsi minulle, myös ympäristölleni. Olemalla se, joksi minut on tarkoitettu, kukoistan ja luon ympärilleni kukoistuksen energiaa, mikä saa myös ympäristöni kukoistamaan. Aitous luo hyväksynnän ilmapiiriä, joka on edellytys luovuudelle, ja voi täytinen, miten tämä maa ja maailma kaipaavat luovuutta! Kenenkään ei pitäisi tarvita istua palaverissa möykky mahassa tai takiaispallo kurkussa miettien, tuleeko hyväksytyksi, kun avaa suunsa. Ei pitäisi tarvita peitellä herkkyyttään miettien, miten supertarkoin sanakääntein asia olisi ilmaistava, jotta olisi uskottava ja ammattimainen muiden silmissä. Vastassa pitäisi olla hyväksyntää, sillä herkällä on paljon annettavaa.
Kovuus on last season
Herkkyys on moniulotteinen asia. Herkkä on esimerkiksi usein hyvin yhteydessä tunteisiinsa ja tunteet sopivat työelämään, koska ne ovat osa meitä. Niiden peittely ei ole kenenkään etu, päinvastoin. Miksi valuttaisin energiaani jonkin niin luonnollisen kuin tunteiden peittämiseen? Miksi ihannoidaan cooliutta ja kilpaillaan siitä, kuka on kovempi, tunteettomampi? Se ei ole inhimillistä eikä aivoille ystävällistä. Mikä ihmeen arvo kovuus edes on? Ketä se palvelee? Eikö se ole jo aika last season? Mielestäni on, ja onneksi siitä on jo monia merkkejä! Kun lakkaamme näkemästä herkkyyden nolona vikana, se paljastaa meille salaisuutensa. Kun ymmärrämme, että on vain uskomus, ettei herkkänä olisi hyvä olla, taakan voi heilauttaa hartioiltaan. Herkkyys ei suinkaan ole kamala heikkous, vaan supervoima ja vahvuus! Meissä kaikissa on herkkyyttä ja jos osaisimme valjastaa sen itsemme ja toistemme hyväksi, maailma olisi takuulla mukavampi paikka elää. Nuijia löytyy aina, mutta jos on valmis näyttämään sisältönsä, ei tarvitse pelätä kuoren rikkoutumista. Ja se mitä on sisällä, on tärkeintä.
kuva: pixabay.com
Hieno teksti, teräviä oivalluksia! Hyvä Kaisa!
Voi, kiitos paljon! Mukava kuulla, että teksti ja oivallukset resonoivat.