Päiväkirjat. En yksinkertaisesti mahtanut itselleni mitään – en saanut niitä laskettua käsistäni.
Olen pari viimeistä viikkoa lukea ahminut omia päiväkirjojani ja luettavaa riittää edelleen: tekstiä on tuhansia sivuja! Löysin laatikollisen nuoruusvuosieni muistoja: kirjeitä, kortteja ja päiväkirjoja täynnä sivujen laidasta laitaan ja aivan yläreunasta alareunaan lyijykynällä kirjoitettua tekstiä. Olen koristellut päiväkirjojen sivut tarroilla ja liimannut niille pääsylippuja, bussitikettejä, litattuja tupakka-askeja (!), kortteja, sarjakuvaklippejä ja muita lehtileikkeitä.
Ajankuva pursuilee
Lukiessani pidätän hengitystä, korviani kuumottaa ja poskeni lehtävät punaisina. Välillä palan halusta polttaa joka ikisen päiväkirjan ja -vihkon, niin intiimejä ovat kuvaukseni. Toisaalta hämmennyn, miten hyvin ajankuva pursuilee kuin puolivahingossa läpi rivien välistä, kun kuvaan yksityiskohtaisesti päivieni kulkua. Ajankuva kiehtoo ja koukuttaa, enkä malta lopettaa lukemista. Välillä itken, välillä nauran, välillä soimaan itseäni ja välillä lempeästi myötätuntoisesti ymmärrän. Ennen kaikkea ihmettelen.
Suuria tunteita
Päiväkirjani ovat täynnä suuria tunteita. Ala- ja vielä alkuun yläkoulussakin ihastuksen kohteet vaihtuvat muutaman päivän välein. Nuppunaisen kaikki tunteet ovat hämmentävän intensiivisiä ja kuohuvia, ja niitä on paljon, laidasta laitaan. En selvästi oikein tiedä, mitä tekisin niillä.
”Sataa. Sataa. Ja vieläkin sataa.
Ei se mua häiritse, koska se tuo mieleen pojan.
Se on se sade, joka valuu mun niskaan.
Ja se on ihanan pehmee ja lämmin.”
Murretta ja kirosanoja
Osa päiväkirjoistani on lukossa – saako omaan päiväkirjaansa murtautua, jos avaimet ovat hukassa? Kansikuvista päätellen lukitut päiväkirjat ajoittuvat ala-asteaikoihin. Yläastevuosien päiväkirjat on kirjoitettu pääosin Pohjois-Karjalan murteella, joten saan nauttia suloisten muistojen lisäksi myös lapsuuden rakkaista sanoista. Toisaalta kiroilen teksteissäni kuin mikäkin tuulen ja auringon ahavoittama merimies, auts. Aistin murkun epämääräistä vihaa ja kiukkua.
Mansikkamaakesät
Viimeksi lukemani päiväkirjat kuljettelevat 13-14 -vuotiaan Kaisan maailmaan ja etenkin sen kesiin mummoloissa. Monet asiat ja ihmiset ovat painuneet muistin syövereihin, mutta lukiessani sujahdan täysin noiden mansikkamaakesien tunnelmaan. Kesällä syödään välillä aamupalaksi ranskalaisia ja makkaraa – klo 5.30 aamulla! Käytetään jättiteepaitoja ja revittyjä farkkuja, joihin kirjoitetaan ja piirretään tussilla. Dödö on Fii, huulirasva Blistex, jäätelö Jenga, karkkilaatikko Teddy, lehti SinäMinä tai Regina. Illalla syödään jauhelihakeittoa, piirakoita, pitsaa tai grillikylkeä. Kaseteilta soitetaan Eppu Normaalia, Juice Leskistä ja Popedaa. Uidaan alasti ja luikahdetaan salaa koululle keinumaan. Sadepäivänä katsotaan telkkarista Madonnan konserttia tai VHS:ltä kevään Euroviisuja sadatta kertaa – lauletaan ja tanssitaan mukana. Videovuokraamoon fillaroidaan kilometritolkulla ja sieltä lainataan Kuuma Tanssi.
Huomion tarve
Tajuan päiväkirjojani lukiessani, miten haavoittuvaa aikaa lapsuus ja nuoruus ovat! Hyvänen aika: oma teinini on nyt samanikäinen kuin minä tuolloin. Mitään en niin paljon kirjoitusteni perusteella kaipaa kuin huomiota ja hyväksytyksi tulemista – ja niinpä ovat nuo teemat olleet seuranani myös koko aikuisikäni. Toisaalta nuoren naisenalun elämä on huoletonta ja aurinkoista, toisaalta synkeää tuskaa ja sydänsärkyä. Teini-Kaisalla on draaman tajua, ja ehkäpä juuri tunteiden paljoudesta johtuen draaman kaari on päiväkirjoissa hyvin hallussa. Näin alkaa eräänkin heinäkuisen päivän teksti vuonna 1990:
”Rakas päiväkirja, MUA ON SUUDELTU. Herra Jumala, mua on todellakin, ihan oikeasti SUUDELTU. Kunnolla, keskittyneesti… mitä muuta? Kerron kyllä, mutta aloitetaanpa alusta. Herättiin aamulla klo 5.20…”
Eihän tuosta voi muuta kuin jatkaa lukemista! Kyseistä suuteloitsemista en edes muistanut, mutta siitä lukeminen palautti tilanteen mieleen kuin se olisi tapahtunut hetki sitten. Olen kiitollinen, että olen säilyttänyt päiväkirjat, sillä ne tarjoavat matkan nuoreen minääni ja siten osaltaan auttavat ymmärtämään minua entistä paremmin.
kuvat: @kaismanteri
