Luonnosta voimaa -kurssilla pari viikkoa sitten katselimme luontoa luupin läpi. Se oli uutta – ja Vallan Vangitsevaa! Uppouduin tehtävään niin, että havahduin vasta kirkonkellojen soittoon ja tajusin, että piti jo olla kokoontumispaikalla. Elämässä taitaa yleisemminkin olla välillä terveellistä tarkastella asioita ihan läheltä. Se voi olla terapeuttista – tai sitten hyvinkin traumatisoivaa. Luonnon tarkastelu nollasi ajatukseni aivan täysin, mutta itseni tarkastelu käänsi minut lopulta liiaksi sisäänpäin, muuttui ahdistavaksi ajatusten luuppaavaksi kehäksi.
Luonto luupin läpi
Luupin läpi maailma näyttäytyy hyvin erilaisena. Miten kiehtovaa olikaan keskittyä tarkastelemaan jotakin aivan läheltä. Rakkauteni luontoon syveni kaikkien hämmästyttävien yksityiskohtien myötä. Miten täydelliset kukan terälehdet! Kuinka suloisen sileä mustikan pinta. Miten täynnä elämää pienen koivunlehden ruoteet!
Saimme luuppitarkastelustamme hienoja oivalluksia, ja teki hyvää todella havainnoida kaikilla aisteilla. Yksi oivalluksista oli se, että luuppi on tarkoitettu tarkasteluun läheltä, ja jos yrittää katsoa sillä kauas, maisema sumenee. Itsestään selvää ja yksinkertaista, mutta silti niin vavahduttavaa. Nähdä metsä puilta tai puu metsältä…
Minä luupin läpi
Luontokurssin aikana oivalsin, että sairauslomallani olin vihdoinkin tarkastellut itseäni luupin läpi! Käännyin sisäänpäin, ja kerrankin keskityin katselemaan minua, sisintäni läheltä. Eihän se pelkästään kauniilta näyttänyt… paljon oli luuppiin katsomista. Sitä en ollut muka kiireessä ehtinyt, kun oli ollut niin paljon MUUTA. Toisaalta, kiireessä tulee monesti keskityttyä yksityiskohtiin, kun niitä on edes hiukan helpompi hallita kuin ameebamaisia kokonaisuuksia – kuten minuus. Tuntee edes jonkinlaista seitinohutta elämän hallinnan tunnetta. Silti myötätunnolla ja ymmärryksellä niitä mustia yksityiskohtia alkuhämmennyksen jälkeen silittelin. Sillä löysinhän minä helmiäkin.
Kun olin ruotinut itseäni puolisen vuotta, oli aika siirtyä toisiin perspektiiveihin. Itseeni meneminen oli hyödyllistä, mutta rajansa kaikella – lopulta näkökenttä alkoi kaventua, ajatukset kiertää kehää ja luuppi hiertää silmää!
Luuppityyppi töissä
Työpaikan luuppityyppi on parhaimmillaan se, joka huolehtii, että asiakastilaisuudessa on ajan tasalla oleva istumajärjestys ja että strategiassa on myös toimenpiteitä suurien linjojen lisäksi. Että huomenen sanomalla ja silmää iskemällä (ok, varoitus: #metoo) saa työkaverin jos toisenkin hymyilemään. Ja kas, äkkiä hän onkin toiminnallaan vaikuttamassa suuremman hyvän, kuten onnistuneen strategiaimplementoinnin tai onnellisen työilmapiirin toteutumiseen. Huonosti voivan työyhteisön luuppityyppi puolestaan viilaa strategiaesityksen bulletpointteja loputtomasti tai naputtaa työkavereilleen siitä, minkävärisellä kynällä lehtikiertolistaan pitää puumerkkinsä kuitata. Saatteko kiinni ajatuksesta?
Luuppi vai lintu?
Miten eri tavoilla asiat voikaan nähdä riippuen siitä, katsooko niitä lintuperspektiivistä vai luupin läpi. Ja hahaa: molempia tarvitaan – pitää vain osata soveltaa ja ymmärtää, milloin, miten ja miksi. Jos katsoo asioita pelkästään läheltä, saattaa kuva vääristyä tai vähintään kaventua. Yksityiskohdat saattavat olla viimeisen päälle kunnossa, mutta kokonaisuus sirpaleinen ja hähmäinen. Eikä luuppi ole oikea väline kauas katsomiseen – siihen tarvitaan vaikka kiikarit tai kaukoputki! Ja luupin läpi tarkastelun rinnalle tarvitaan asioiden hahmottamista lintuperspektiivistä. Siitä ehkä ensi viikolla – tai sitä seuraavalla 😉
kuvat: Jeremias Palomäki / Kaisa Kaikkonen
