Kielojen aika

Kielot kukkivat. Nuuhkaisen iltakävelylläni valkoista kukkaa ja sujahdan nenäkarvan liikahduksen nopeudella lapsuuteen ja Uimaharjun mummolaan.

Kielojen aika

Olemme laittaneet leikkimökissä kahvipöydän koreaksi, mutta kattauksesta puuttuvat kukat. Pujahdamme siskon kanssa punaisessa aidassa olevasta portista yläpihalle, missä ukki sahaa, pilkkoo ja pinoaa iänikuisia halkojaan. Kauniiden puupinojen takana aukeaa kielojen valtakunta, jonne suuntaamme äidin tekemissä kesämekoissamme keräämään suloisesti tuoksuvia kukkia kätemme täyteen. Kielo kiehtoo, sillä tiedämme sen olevan myrkyllinen. Kansalliskukan muhkeat, syvänvihreät lehdet melkein kätkevät hennot, täydellisen muotoiset, valkoiset kukkakellot sisäänsä. Sahanpurun kostean imelä lemu yhdistyy kesän villiin tuoksukimaraan ja on huoleton, onnellinen olla. Muurahaiset kipristelevät paljaissa säärissämme, kun kirmaamme hihkuen takaisin leikkimökkiin.

Karjalan kunnailla

”Jo Karjalan kunnailla lehtii puuuuu, jo Karjalan koivikot tuuhettuuuuu. Käki kukkuu siellä ja kevät on, vie sinne mun kaihoni pohjatooon” olemme laulaneet Joensuun laululavalla juuri ennen koulun päättymistä ja hyräilen laulua aivan koko kesän. Se on minusta kaunis. Laitamme kielot mummon kristallimaljakkoon, johon olemme kahmaisseet sadevesitynnyristä vettä ja asetamme vaasin kahvikattauksen keskelle. Katselemme hyväksyvästi kättemme työn jälkiä ja istahdamme pikku penkeillemme. Juomme leikkikahvimme leikkimökkikäyttöön luovutetuista Arabian keltakukkaisista kupeista ja lorautamme joukkoon leikkimaitoa kristallisesta kermanekasta.

Kielohajuvesi

Kielon tuoksu tuo mieleeni myös mummon. Hän oli saanut kielon tuoksuista hajuvettä lahjaksi joltakin, mutta en koskaan nähnyt mummoni käyttävän tuota tuoksua. Sen sijaan hajuvesipullo toimitti vuosien ajan ovistopparin virkaa Hannen huoneen oven suussa. Ihmettelin aina, kuinka mummo tuoksui aivan kielolle, vaikka oli tiukasti ilmoittanut, ettei käytä mitään hajusteita (paitsi Kolinaa, tietysti). Hajuvesi tuntui hirvittävän syntiseltä ja samalla jännittävältä, sillä jotenkin olin aivan varma, että mummo ehkä sittenkin, joskus aivan salaa, saattoi sipaista minimäärän kielon tuoksua korvansa taakse. Mene ja tiedä. Naisten salaisuuksia, ehkä?

Pleasures

Hassua kyllä, hajuvesiä ja kaikkea muutakin kaunistautumiskosmetiikkaa vastustava mummoni pyysi sittemmin minua tuomaan itselleen hajuvettä. Tämä tapahtui kymmenisen vuotta sitten, kun mummo käveli perässäni Runonlaulajan pirtillä ja nuuhkaisi ilmavirtaa vanavedessäni. Tuoksuin kuulemma hyvältä. Illalla mummo pyysi saada nuuhkaista hajuvettäni ja niin kaivoin pienen pullon Pleasures’ia toilettilaukustani ja annoin sen mummolle. Tämä suihkautti sitä muitta mutkitta kaulalleen ja vaivoin vältyin loksauttamasta suutani auki hämmästyksestä. Mummo kysyi, mistä moista ihanuutta voisi ostaa ja lupasin toimittaa hänelle pullollisen, kun taas pääsisin työreissulla lentokenttien laajempien hajuvesivalikoimien äärelle.

Kielon tuoksua

Siitä lähtien pidin mummoni niin sanotusti hajuvesissä. Ostin hänelle Pleasures’ia nimen omaan pikkuisissa pulloissa, joita sai viiden minituoksun settinä. Mummo kertoi suihkauttelevansa tuoksua useamman kerran päivässä korvansa taakse! Tämä ajatus oli ja on edelleen hykerryttävä. Asiat voivat muuttua! Niin pitää meidän pienistä iloista nauttiman, aivan joka päivä ja vaikka useamman kerran päivässä! Sitä paitsi luulen, että jollakin tavalla meitä molempia miellyttää juuri tuossa tuoksussa sen kukkaisen keveä sydäntuoksu: kielo.

Palaan mummon luota ja lapsuuskesistäni takaisin metsään, johon olen pysähtynyt seisomaan ajatuksissani. Kerään pienen kimpun kieloja kotiin vietäväksi ja ihailen upean vihreää kielomattoa koivikossa. Tuoksujen maailma on ihmeellinen. Hyräilen edelleen kesäisin tuttua, niin kovin rakasta laulua:

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.
Jo Karjalan koivikot tuuhettuu.
Käki kukkuu siellä ja kevät on.
Vie sinne mun kaihoni pohjaton.

Mä tunnen vaaras ja vuoristovyös
ja kaskies sauhut ja uinuvat yös.
Ja synkkäin metsies aarniopuut
ja siintävät salmes ja vuonojes suut.

Siell’ usein matkani määrätöin
läpi metsien kulki ja näreikköin.
Minä seisoin vaaroilla paljain päin
missä Karjalan kauniin eessäin näin.

kuva: unsplash.com