Aivot ja mieli tekevät meille välillä pientä jäynää. Tässä omia neronleimauksiani kesäpäivänne iloksi, olkoot vaikka sitten aivopieruja.
Nolla mittarissa
Olen ajanut uutta autoani reilut kolme kuukautta ja ihmetellyt, miksi mittarinäytössä on paraatipaikalla koko ajan nolla, siis 0. Auto on toiminut hyvin, enkä sen kummemmin ole analysoinut asiaa. Kerran sitten satuin autoa käynnistäessäni katsahtamaan näyttöön ja tajusin, että nollan tilalla onkin P. Mitä ihmettä! Tästä salamannopeasti päättelin, että numerolla taitaakin olla jokin merkitys. Laitoin pakin päälle ja kas, P muuttui R:ksi. Samalla katseeni siirtyi vaihdekepin alustaan ja niinpä lennähti käsi otsalleni ja nauru täytti koko auton. Nolla (0) olikin D eli Drive (P = Park ja R = Reverse). Kuvassa sen näkee ihan selvästi, mutta kun aivoni olivat kuvion alussa nollaksi määränneet, nollaksi se jäi.
Joka itselleen nauraa, siltä ei lopu ilo kesken!
Naisen logiikkaa?
Jos joskus ihailen itseäni, aiheena on käytännöllisyys. Saatan tulla onnelliseksi siitä, että olen pakannut vaatteet matkalle oikeassa järjestyksessä. Onhan se ajatuksena hieno, että myöhään perille saapuessa yöpaita on laukussa päällimmäisenä eli ensimmäisenä, ettei väsyneenä tarvitse purkaa koko laukkua sen löytääkseen. Paitsi jos aivopieru on aikaansaanut sen, että onkin pakannut yöpaidan laukkuun ensimmäisenä, jolloin se on laukussa aivan pohjimmaisena. Käytännöllistä on sekin, että ajattelen usein nappaavani monta kärpästä yhdellä iskulla: esimerkiksi päätän, että teen jalkakylvyn, lakkaan sormenkynnet, juon iltateen ja katson telkkaria samanaikaisesti. Laitan siis teen valmiiksi, lakkaan kynnet ja lasken jalkani vaahdon keskelle pesuvatiin – ah. Paitsi että telkkari on pimeänä ja kaukosäädin ties missä kaukana. Ei auta muu kuin nostaa jalat vaahdosta, kuivata ne märkää kynsilakkaa varoen ja lähteä etsimään kaukosäädintä. Lieneekö naisen logiikkaa? Eräs ystäväni on ainakin sanonut, että olen fiksuksi naiseksi yllättävän pöhkö.
Kotiavaimet
Haen aamuisin lehden lukollisesta postilaatikosta tien varresta. Postilaatikko aukeaa samalla avaimella kuin kotiovi. Nappaan siis hyräillen avaimet laukusta ja oikein tiedostavasti ajattelen, että kyllä: avaimet ovat nyt kädessä, ja niillä saan postilaatikon auki ja pääsen takaisin sisälle. Painan ulko-oven perässäni kiinni ja marssin postilaatikolle yöpaidassa. Päässäni on kuitenkin samalla joku oikein tärkeä ja mielenkiintoinen ajatus meneillään, sillä päästyäni postilaatikolle huomaan, että olen ottanut kyllä avaimet mukaan, mutta auton avaimet.
Toisella kertaa avaimet olivat taas unohtuneet kotiin; tuolloin asuin vielä omakotitalossa. Hain vara-avaimen piilosta, avasin sillä kotioven lukon, ja kipitin viemään vara-avaimen takaisin piiloon, jotta se olisi siellä varmasti seuraavaa kertaa varten. Sellainen koittikin yllättävän pian, sillä takaisin ovelle päästyäni ymmärsin laittaneeni sen ajatuksissani uudelleen kiinni, kun lähdin palauttamaan vara-avainta!
Kolmannella kerralla jätin lomalle lähtiessäni kukkienkastelijalle lapun keittiön pöydälle – ja sen päälle kotini avaimet. Ja oven laitoin tietenkin lukkoon.
Aivopieruja
Aivopieru tulee yleensä silloin, kun vähiten on sopivaa, etenkin kun kyse on sanallisista aivopieruista. Tämä kuulunee aivopierujen syvimpään olemukseen! Sanallisista aivopieruista saisikin paljon pidemmän kirjoituksen aikaiseksi, niin paljon niitä on. Listasin muuten erään toisen naishenkilön hersyviä aivopieruja useamman vuoden ajan, mutta niistä toisella kertaa…
Aivopierun opetukset ovat, että kannattaisi ihan oikeasti keskittyä siihen, mitä tekee ja välillä kyseenalaistaa omia ajatuksiaan. Ennen kaikkea aivopieru opettaa kuitenkin luopumaan häpeästä ja nauramaan itse itselleen! Silloin ei pääse ilo loppumaan kesken. Parasta on, että kun kertoo näitä aivopierujaan muille, pääsee ilahduttamaan läheisiään. Itse asiassa oikein harmitti, etten ole kirjoittanut vuosien aikana omia minimokiani ylös. Niitä on nimittäin paljon, mutta olen ne autuaasti unohtanut.
Elämän Kesää…
kuvat: unsplash.com & pixabay.com